Ammattikalastajaksi Lappiin, kiinnostuitko?
Sodankylän kunnassa on aloitettu toimet kalastuselinkeinon jatkuvuuden turvaamiseksi. Kotimaisen järvikalan kysyntä on kasvussa, mutta elinkeinoa uhkaa kalastajien ikääntyminen. Sodankylässä kaupallinen kalastus on vaarassa hiipua muutaman vuoden kuluttua, ellei uusia yrittäjiä tule mukaan joukkoon.
Toteutamme yhteistyössä Lokan Luonnonvara osuuskunnan kanssa Uusien kalastajien rekrytoimisen edellytykset Sodankylässä -hanketta, jonka aikana selvitämme rekrytointiin liittyviä käytännön asioita. Hanke käynnistettiin helmikuun alussa, toiminta painottuu kevättalven 2016 ajalle. Tavoitteena on selvittää toukokuun puoliväliin mennessä, löydämmekö kiinnostuneita henkilöitä kalastuselinkeinojen pariin, ja millä keinnoin voimme tukea uusien kalastajien asettumista alkuvaiheessa. Rekrytointihankkeen painopiste on Lokassa, myös Unarille uudet kalastajat ovat tervetulleita ja Porttipahdan puolella on kysytty jatkajaa kaupallisen kalastuksen pariin.
Uusien kaupallisten kalastajien rekrytointi ei ole vain yksittäinen toimenpide. Taustalla on Sodankylässä pitkäjänteinen työ, joka liittyy myös Lokan ja Porttipahdan tekojärvien säännöstelyn kehittämiseen. Tekojärvien säännöstelyn kehittämistyö sai alkunsa Sodankylän kunnan aloitteesta vuonna 2006. Aloitteen myötä silloinen Lapin ympäristökeskus käynnisti selvitystyön säännöstelystä aiheutuvien haitallisten vaikutusten vähentämiseksi. Kemijoki Oy on osallistunut aktiivisesti kehitystyöhön.
Toimenpidesuositusten pohjalta kunta käynnisti Lokan ja Porttipahdan tekojärvien moninaiskäytön kehittäminen -hankkeen, jonka projektipäällikkönä toimi Ville Pyhäjärvi. Vuosien 2013-2014 aikana toteutui useita ammatti- ja vapaa-ajankalastusta sekä vesistön hoitoa edistäviä asioita. Toimenpiteistä on tietoa täällä: Lokan ja Porttipahdan tekojärvien moninaiskäytön kehittäminen.
ELY-keskuksen raportti 38/2014 on luettavissa täällä: Lokan ja Porttipahdan tekojärvien säännöstelyn kehittäminen - Yhteenveto ja toimenpidesuositukset.
Uusien kalastajien rekrytointitoimia suunnittelimme syystalvella 2015 yhteistyössä oppilaitosten, Lapin kalatalouden toimintaryhmän, Lokan kalastajien ja TE-toimiston kanssa. Rekrytoinnin selvityshankkeen tuki on myönnetty Lapin kalatalouden toimintaryhmän rahoituskiintiöstä, EMKR-tukipäätöksen on antanut Lapin ELY-keskus.
Tiedotamme rekrytoinnista tässä hankkeen blogissa, Lokan Luonnonvara osuuskunnan kotisivujen alla. Työmme on vasta alussa, jo tässä vaiheessa on kiitoksen paikka kaikille yhteistyötahoille Sodankylässä, maakunnassa ja valtakunnallisessa verkostossa. Toimintamme on saanut hyvän vastaanoton ja siitä on viriämässä valtakunnallistakin yhteistyötä. Erityisesti kiitokset kaikille kalastajille, joiden aloitteesta tämä työ on käynnistynyt.
Seuraa tiedotusta ja ota yhteyttä, jos aihe kiinnostaa Sinua!
Sodankylän kunta, rekrytointihankkeen toiminta
Marjaana Aarnio, 040 560 4750, marjaana.aarnio @ sodankyla.fi
Lokka, kaupallinen kalastus
Risto Pyhäjärvi, 0400 222 497, risto.pyhajarvi @ hotmail.com