Ammattiopisto Lappian kalatalousalan aikuisopiskelijoita kävi opintomatkalla täällä Lokassa viikon alkupäivinä Kemistä. Opiskelijoiden lisäksi mukaan tuli pari muutakin henkilöä, jotka ovat kiinnostuneet meidän kalastajarekrytoinnista. Oli hyvä porukka, ryhmien opastaminen on mukavaa vaihtelua töihin.
Saapumispäivänä esittelimme osuuskunnan toimintaa ja kalahallin tiloja. Markku Ahonen Lapin kalatalouden toimintaryhmästä neuvoi mitä aloittavan kalastajan tulee huomioida, kaupallisten kalastajien rekisteristä, ja millaista tukea voi saada investointeihin. Kalastajarekrytoinnin selvitystä tekevä Marjaana kertoi opiskelijoille rekrytoinnista ja kunnan toimista, miten esimerkiksi lähiruoka-asioiden edistäminen kunnassa tukee myös kalastuselinkeinon kehittymistä.
Toisena päivänä ajatimme koko porukan kelkoilla järvelle. Verkkopyynti oli jo kaikille tuttua, mutta talvikalastus rysällä uutta. Kävimme hakemassa mateet Lokka Yrjön rysältä, sen verran oli ollut vielä pakkasia, että avanto oli jäätynyt ihan kunnolla. Matikan pyynti alkaa olla ohi, saatiin kuitenkin laatikollinen komeita kaloja. Siikaverkko käytiin kokemassa vanhan jokiuoman kohdilta ja esitelimme lokkalaisten patentin talviverkon narulle, ettei tarvitse pakkasilla värkätä jäätyneiden narujen kanssa.
Järveltä palatessa seurasimme kalan vastaanoton ja käsittelyn hallilla. Yrjö opasti lopuksi kuinka mateen fileointi tehdään. Kalastusreissun päätteeksi Riitta oli valmistanut porokiusausta, aterioimme Eräpirtti Vaitolassa, keskustelimme matkan kokemuksista ja toivotimme paluumatkaan lähtijät tervetulleeksi toistekin.
Kevät etenee nopeasti, vielä on jäätä jäljellä. Aurinkopilkit lähestyy ja niiden järjestelyissä on omat hommansa. Viikon kuluttua lauantaina täällä on vilskettä, mukaan voi tulla jo perjantain iltapilkille virittelemään syöttejä.
Aurinkopilkissä nähdään!