Kuulumisia kalavesiltä pitkästä aikaa! Kevättalven kelit on komiat ja nyt alkaa se vuodenaika, kun kalastajat meillä viettävät kesälomaa. Ainahan sitä tieten pyydysten rakentamista ja kaluston huoltoa piisaa. Madekausi päättyi maaliskuun lopulla ja suliin vesiin päästään siinä toukokuun puolivälissä. Jonkin verran on jään alla verkkoja pyytämässä, mutta saaliit eivät tässä vaiheessa kevättä päätä huimaa. Mennyt kalastusvuosi oli kohtuullinen, varsinkin syksyn jäänaluspyynti, kun järvi jäätyi tasaisesti ja hyvissä ajoin. Ahventa ja haukea pyydettiin kesä, syksyllä verkotettiin siikaa ja otettiin talteen joulupöytien herkkua, peledsiian mätiä. |
Ikääntyneet kalastajat ovat taas vuoden vanhempia, mutta onneksi muutamia nuoriakin on saatu mukaan. Kovasti mietitään, miten uusia yrittäjiä saataisiin kaupallisen kalastuksen alalle. Viime vuoden kalastajarekrytoinnin selvitys antoi meille tietoa, että kiinnostuneita löytyy. Suurin ongelma taitaa tällä hetkellä olla asuntojen puute Lokan kylässä, siihen koitamma löytää ratkaisua täältä kylältä käsin. Tanhuan kylä 40 kilometrin päässä on meille tärkeä kumppani, siellä on lähin kauppa, polttoainemyynti ja joitakin vapaita asuntojakin tarjolla.